Aika: Ti 6.10.2026
Pohjois-Suomen Rakennusklusteri järjestää perinteisen Rakentajapäivän klo 12-16 Technopoliksessa (Sepänkatu 20, 90100 Oulu). Lisätietoa tapahtumasta sivuilta https://www.rakennusklusteri.fi/uutiset/categories/tapahtumat
Oulun yliopisto järjestää työpajan "Vähähiilisten ja terveellisten rakennusten suunnittelu, käyttö ja arviointi". Työpajassa kuullaan alustuksia aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta ja jaetaan kokemuksia kehitys- ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan käynnissä olevia hankkeita, pilotteja sekä yhteistyömahdollisuuksia eri toimijoiden välillä. Työpajaan voi osallistua sekä paikan päällä että etänä, ja se pidetään englanniksi. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin.
Klo 17 alkaen osallistujat ovat tervetulleita Oulun kaupungin tarjoamaan cocktailtilaisuuteen Oulun kaupungintalon juhlasalissa.

Aika: Ke 7.10.2026
Seminaarin ohjelma tarkentuu lähempänä tapahtumaa. Ensimmäinen avainpuhuja on nyt julkistettu.
Emeritusprofessori Juha Pekkanen jäi eläkkeelle vuonna 2025 Helsingin yliopiston kansanterveystieteen professorin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin tehtävistä.
Hänen tutkimuksensa on 1990-luvulta lähtien keskittynyt mikrobien terveysvaikutuksiin maatiloilla ja kosteusvaurioituneissa rakennuksissa sekä hengitystieoireiluun. Hän oli keskeisesti mukana laatimassa kosteusvaurioille altistuneiden potilaiden Käypä hoito- suositusta (2017) sekä perustamassa ja toteuttamassa Sisäilma ja terveys 2018–2028 -ohjelmaa.
Pekkanen on osallistunut 22 EU:n rahoittamaan monikeskustutkimukseen. Hän on ollut mukana kirjoittamassa yli 500 vertaisarvioitua artikkelia ja ohjannut 22 väitöskirjaa.
Pekkanen pitää Rakennusterveysseminaarissa keynote-puheenvuoron kosteusvaurioiden terveysvaikutuksista.
Osallistujilla on mahdollisuus osallistua omakustanteiselle verkostoitumisillalliselle. (maksu ilmoittautumisen yhteydessä).
Aika: To 8.10.2026
Ekskursiopäivän teemana ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat, suojeltuun rakennusperintöön kuuluvat kohteet. Kohdekäynneillä perehdytään niiden haasteisiin ja mahdollisuuksiin erityisesti sisäilman ja rakennusterveyden näkökulmasta. Tarkemmat tiedot ekskursion aikataulusta ja kohteista ilmoitetaan myöhemmin. (maksu ilmoittautumisen yhteydessä).
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan jälleen ajankohtaisista aiheista sekä erilaisista näkökulmista sisäilma- ja rakennusterveyskysymyksissä!
Kutsumme alan toimijoita jättämään esitelmäehdotuksia Rakennusterveysseminaarin ohjelmaan. Ehdotukset voivat käsitellä esimerkiksi uusia tutkimustuloksia, tapaustutkimuksia tai uusia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä ja kestävää rakentamista sekä rakennusten käyttöä ja ylläpitoa.
Esitelmäehdotusten ohjeet
Ehdotuksen pituus: 1–2 sivua
Laaditaan mallipohjan mukaisesti suomeksi tai englanniksi
Tilaisuuden yhtenä tärkeänä osana järjestetään Terveellinen ja kestävä rakennus -kilpailu, jonka tavoitteena on nostaa esiin onnistuneita kohteita, hyviä käytäntöjä sekä innovatiivisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellisiä ja kestäviä rakennuksia.
Kilpailun kategoriat
Ehdotukset arvioidaan sekä terveellisyyden että kestävyyden näkökulmasta. Kilpailuehdotuksessa tulee kuvata terveellisyyttä ja kestävyyttä tukevat ominaisuudet sekä esittää niiden arviointiin soveltuvat määrälliset ja/tai laadulliset tulokset.
Jokaisessa kategoriassa, jossa on vähintään viisi ehdotusta, palkitaan paras ehdotus tunnustuspalkinnolla. Kaikki palkitut saavat näkyvyyttä seminaarin viestintäkanavissa ja yhteistyöverkostoissa. Tunnustuspalkinnon saaneiden joukosta tuomaristo valitsee koko kilpailun voittajan, jolle myönnetään 5 000 euron rahapalkinto sekä erityistä näkyvyyttä seminaarin viestinnässä.
Kilpailuun voi osallistua seminaariin lähetettävällä esitelmäehdotuksella yllä olevien ohjeiden mukaisesti. Kilpailu järjestetään, jos osallistujia on vähintään kymmenen.
Osallistumishinnat ovat:
Kumppanit saavat näistä hinnoista -20 % alennuksen.
Jo kolmatta vuotta Oulussa järjestettävään Rakennusterveysseminaariin on tarjolla kaksi eritasoista kumppanuuspakettia. Kumppanuus on erinomainen tilaisuus lisätä yrityksesi tunnettuutta ja näkyvyyttä seminaarissa, jossa keskustellaan ajankohtaisista kysymyksistä ja verkostoidutaan. Tilaisuudessa kuullaan alan huippuasiantuntijoiden puheenvuoroja muun muassa terveyden edistämisestä, rakennusten ja peruskorjausten suunnittelusta, sisäolosuhteiden toimivuudesta sekä asiantuntijuuden kehittämisestä.
Kumppanina erotut muista alan toimijoista, vahvistat asemaasi rakennusterveysalueella ja luot uusia verkostoja. Ryhdy siis kumppaniksi ja ole aktiivinen toimija! Kumppanuuspaketti sisältää:
pystypöydän
Seminaaripäivä on keskiviikko, jolloin seminaariosallistujilla on mahdollisuus tutustua ständeihin. Kumppanin edustajalla on tietysti myös mahdollisuus osallistua edellisenä päivänä järjestettävään kaupungin vastaanottoon sekä seuraavana päivänä järjestettävään ekskursioon.
Osallistumishinnat ovat:
Verkostoitumisalueelle sijoitetaan 10 ständiä, jotka tarjoavat kumppaneille erinomaisen kiintopisteen koko tapahtuman ajaksi. Ständillä olet kuhinan keskellä ja sinulla on mahdollisuus jakaa tietoa tarjoamistasi palveluista ja ratkaisuista. Ohjelman tauot ja tarjoilut tarjoavat puitteet rennolle vuorovaikutukselle, ja ilmapiiri houkuttelee osallistujia pysähtymään ständeillä ja verkostoitumaan niin uusien kuin jo ennestään tuttujenkin kanssa.
Tutustu ständialueeseen ja varaa oma kumppanipakettisi!
Varatut paikat on merkitty:
1.
2.
3.
4. Saint-Gobain Finland Oy
5. Labroc Oy
6. Pietiko Oy
7.
8.
9.
10.
Jenny Reinikainen
Myynti- ja markkinointipäällikkö
050 434 4500
jenny.reinikainen@kiinko.fi
Osallistujilla on mahdollista varata majoitus hotelli Radisson Blu:sta seminaarihintaan (seminaariin osallistumisesta on mainittava varauksen yhteydessä).
Tilaisuuden järjestämisestä vastaavat Oulun yliopiston Hyvä sisäilma ja rakennusterveys-tiimi professori Ulla Haverinen-Shaughnessyn johdolla, Kiinko Oy sekä Pohjois-Suomen rakennusklusteri.



